Tagi johtoryhmä

0

Käsitys tulevan maakunnan taloudesta ja rahoituksesta tarkentuu; valtaosa uudistuksen johtoryhmästä jatkaa Keski-Suomen väliaikaisessa valmistelutoimielimessä (VATE)

Uudistuksen johtoryhmän kokoustiedote 31.5.   Uudistuksen johdon kokoonpano lakipaketin hyväksymisen jälkeen Keski-Suomessa on sovittu väliaikaisen valmistelutoimielimen (VATE) kokoonpanosta. Toimielimen tehtävänä on johtaa ja organisoida uudistuksen valmistelua, kunnes maakuntavaltuuston valitsema uusi maakuntahallitus aloittaa työnsä maakuntavaalien...

0

Keski-Suomen tulevan maakunnan konsernirakenteen hahmottelu etenee kevään aikana

– Parhaillaan käynnissä tukipalveluiden kartoitus Keski-Suomen tulevan maakunnan valmistelusta vastaavalle johtoryhmälle esiteltiin tänään valmistelun tilannekatsaus. Parhaillaan käydään läpi mm. maakunnalle siirtyvien tukipalveluiden kokonaisuutta. Selvitys koskee esimerkiksi nykyisiä hoitotarvike- ja apuvälinepalveluita, talouspalveluita, henkilöstöpalveluita, neuvonta- ja...

1

Pilotti voi tarjota uudistettuja sote-palveluita jo 2019

Maakunta- ja soteuudistus etenee entistä vahvemmin kohti toimeenpanoa. Olennainen osa tätä on maakunnan mahdollisuus hakeutua soten valinnanvapauspilottiin  jo vuoden 2018 aikana. Arviolta 5-6 maakuntaa pääsee toteuttamaan pilotteja sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamana. Keski-Suomessa valmistellaan pilottihakemusta,...

0

Digitalisaatio mahdollistaa uuden Keski-Suomen maakunnan tehokkuuden ja palveluiden asiakaslähtöisyyden!

Keski-Suomen maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelua koordinoiva johtoryhmä käsitteli tänään kokouksessaan tulevan maakunnan kokonaisarkkitehtuuria. Johtoryhmä näki, että digitalisaatio ja olemassa olevan tiedon kokoaminen sekä hyödyntäminen ovat avainasemassa uuden maakunnan tehokkaan toiminnan muodostamisessa. Keski-Suomen valmistelussa pohditaan...