Blogi: Liikunnan edistäjän ajatuksia LAPE-muutostyöstä

Kahden vuoden mittainen opintomatka liikunnan edistämisen tontilta perhepalveluiden maailmaan on ollut arvokas ja avartava. Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelman tavoite on kaikille yhteinen: lapsen, nuoren ja perheen kokonaisvaltaisen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Kuitenkin kieli, terminologia, toimintatavat ja tavoitteet ovat kullakin sektorilla ja toimijalla omansa. Välillä liikunnan edistäjä on verkostotapaamisissa kehdannut suoraan kysyä mitä esimerkiksi jollakin sosiaalialan termillä tarkoitetaan, välillä hän on salaa googlaillut.

On erittäin terveellistä ja sivistävää saada tutustua toisten alojen ja sektoreiden tekemisiin ja oppia ymmärtämään, miten ja miksi esimerkiksi sosiaalipalveluissa, varhaiskasvatuksessa tai nuorisotyössä toimitaan niin kuin toimitaan. On ollut hienoa päästä erilaisiin verkostoihin mukaan ja saada uusia ja uudenlaisia yhteistyökumppaneita. Toivottavasti vastavuoroisesti myös liikunnan edistäjät ovat näyttäytyneet myönteisessä valossa, potentiaalisina kumppaneina.

Mediassa pyörii hätkähdyttäviä uutisia lasten, nuorten ja perheiden pahoinvoinnista. Puhutaan liikunnan vähyydestä, toimintakyvyn rapautumisesta ja lisääntyneestä huumeiden käytöstä yhä nuorempien osalta, lastensuojelun hälyttävästä tilanteesta, varhaiskasvatuksen ja koulun ryhmäkokokojen kasvamisesta, yksinäisyydestä, kiusaamisesta, köyhyydestä. Erilaisten toimenpiteiden ja tuen tarve on suuri ja kohdejoukoissa on monenlaisia lähtötilanteita sekä vallitsevia olosuhteita, joihin nähden tuki tulee suhteuttaa.

Matkan aikana on valjennut, kuinka mittavasta asiasta muutostyössä ja ”LAPE-ideologiassa” on kyse. Jotta yhteiskuntamme olisi kaikin tavoin lempeämpi lapsille, nuorille ja perheille, jotta kaikkia päätöksiä tehtäessä arvioitaisiin niiden vaikutus lapsiin ja nuoriin, jotta hyvinvointi olisi oikeasti kaikkien oikeus. Kyse on toisessa päässä vaativien erityispalveluiden kehittämisestä yhtenäisemmäksi ja kustannustehokkaammaksi kokonaisuudeksi, toisaalla taas arjen eri osa-alueiden toimivuuden sujuvoittamisesta perheen hyväksi. Ihan niistä perusasioista, joista elämä koostuu.

Keskeistä on, että lasten, nuorten ja myös vanhempien ääni kuuluisi ja he pystyisivät itse olemaan osallisina ja vastuullisina oman hyvinvointinsa edistämisessä ja ylläpitämisessä. Tähän tarvitaan monimuotoista tukea – on se sitten perheystävällinen työpaikka, joka huomioi rytmissään päiväkotikuskausten aiheuttamat aikataulut tai harrastusmahdollisuuden takaaminen lapselle. Unelmoida voi sellaisesta yhteiskunnasta, jossa kallista korjaavaa työtä tarvittaisiin äärimmäisen vähän ja kaikessa tekemisessä ja päätöksenteossa painottuisi ennaltaehkäisy.

Resurssien suhteen on kipuilua ihan jokaisella sektorilla, niin julkisella kuin kolmannella. Toisinaan kuitenkin vaaditaan vain ryhtymistä ja rutiinien uusiksi ajattelua lähteä kokeilemaan pieniä uudenlaisia käytäntöjä osana omia toimintatapojaan. Näen, että meillä ei vielä ole riittävästi ymmärrystä ja osaamistakaan siihen, mikä merkitys esimerkiksi musiikilla, fyysisellä aktiivisuudella, luonnon terveysvaikutuksilla tai kulttuurilla on hyvinvoinnin kokonaisuudessa. Tarvitaan rohkeutta satsata näihin.

LAPE-muutoksessa on kyse toimintakulttuurin muutoksesta sekä lapsimyönteisemmän yhteiskunnan rakentamisesta. Tämä ei koske ainoastaan perheitä kohtaavia ammattilaisia ja kansalaistoimijoita vaan ihan jokaista meistä. Miten esimerkiksi suhtaudun lapsiperheeseen junassa, skeittaaviin nuoriin puistossa tai pomppivaan, kiipeilevään lapseen? Ärsyynnynkö häiritsevistä äänistä, katsonko paheksuvasti, kiellän ja toppuuttelenko? Vai ajattelenko, että hienoa miten lapset saavat mallia ekologisesta tavasta matkustaa, upeata kun nuorisoporukalla on yhteisöllistä fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia tukevaa tekemistä – ja kannustankin lasta pomppaamaan ja kiipeämään vielä korkeammalle ja ottamaan vaikka juoksuaskeleenkin?

Hyvinvoinnin tai pahoinvoinnin arkitodellisuuksia ei eletä yhteiskunnan rakenteista ja palveluista erillisillä saarekkeilla, vaan ne ovat läsnä joka hetki. Jokaisella on oikeus ja velvollisuuskin vaikuttaa siihen, millaisissa todellisuuksissa lapset ja nuoret yhteiskunnassamme elävät. Meillä ei ole varaa kadottaa lapsiamme ja nuoriamme fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti.

 

Kaisa Koivuniemi
Terveyden edistämisen asiantuntija
LIKES

Sinua voi ehkä kiinnostaa nämäkin...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.